Sis. ALV

Umpikauden ruokinta - katse tulevaan lypsykauteen

Kuntoluokan seuraaminen loppulypsykaudesta on olennaisen tärkeää. Kuntoluokka on yksi tärkeimmistä syöntiä määrittävistä tekijöistä läpi umpikauden ja vaikuttaa siirtymäkauden onnistumiseen.  Umpikaudella tavoitteena on hyvän syöntikyvyn ja aktiivisen pötsimikrobiston ylläpitäminen, jotta lehmä on valmis mahdollisimman nopeasti alkavan lypsykauden haasteisiin poikimisen jälkeen. Tämä saavutetaan tarjoamalla energiapitoisuudeltaan riittävän laimeata, mutta silti tarpeeksi valkuaista ja pienen määrän tärkkelystä sisältävää rehua. Poikimahalvauksen riskiä voidaan vähentää oikean kivennäistasapainon avulla. Riittävän pitkä umpikausi mahdollistaa utarekudoksen uusiutumisen ja ternimaidon muodostumisen. 

Umpeuttaminen

Robottikarjassa umpeuttaminen aloitetaan laskemalla robottirehun annos minimiin.  Lypsyväliä pidennetään vähentämällä lypsylupia. Jos mahdollista, kannattaa umpeen laitettava lehmä siirtää lypsävien appeelta esimerkiksi takakiertoon laimeammalle appeelle tai sairaskarsinaan. Jos lehmä siirretään hetkeksi oljelle tai kuivalle heinälle, tulee kivennäisrehu kuitenkin pitää koko ajan mukana ja lisäksi pieni määrä rypsirouhetta.

Nykypäivän lehmillä umpeuttamisessa voi tulla haasteita, jos maidontuotanto on vielä hyvin runsasta. Korkeasta maidosta umpeutettaessa on erityisen tärkeää seurata utareterveyttä. Vahatulpilla voi estää mikrobien pääsyn utareeseen vedinkanavaa pitkin, sillä luonnolliset keratiinitulpat muodostuvat hitaasti korkeatuottoisilla lehmillä. Mahdollisimman puhtaat olosuhteet umpeutusosastolla vähentävät tulehdusriskiä.

Vinkit hyviin ruokintakäytäntöihin umpeuttamisessa

  • Ape tehdään laimeammaksi, jos DIM on lähempänä 200 päivää
  • Sekakarjoissa omat ruokintataulukot lypsyrobotille loppulypsykauden lehmille (AY ja HOL), jotta vältetään lihominen
  • Lypsyrobotille oma ruokintataulukko umpilehmille
  • Vähennetään väkirehun määrä minimiin
  • Pötsimikrobien toiminnan kannalta ei ole suositeltavaa siirtää lehmää pelkästään kuivaheinä/olki ruokinnalle - pidä kivennäiset ja rypsi mukana ruokinnassa
  • Pötsin mikrobitoiminta tarvitsee vettä –  pidä vettä aina tarjolla 

Ylläpidä syöntikyky

Tutkimusten mukaan loppulypsykaudesta lihoneiden, ylipainosten lehmien kuiva-aineen syönti pysyy matalampana koko umpikauden. Heikko umpikauden syönti altistaa useille ongelmille poikimisen ympärillä. Jos syönti pääsee romahtamaan pari viikkoa ennen poikimista, nousee syöntikyky poikimisen jälkeen selvästi hitaammin altistaen lehmän ketoosille. Usein tulee myös vajausta tärkeistä elimistön tarvitsemista kivennäis- ja hivenaineista sekä vitamiineista ja ravintoaineista ternimaidon muodostumiseen.

Hyvän syöntikyvyn ylläpitämisessä umpikaudella on hyvä muistaa samat pääperiaatteet kuin lypsykaudellakin. Riittävästä ruokintapöytätilasta ja rehun saatavuudesta tulee huolehtia. Huolehdi myös umpiappeen sopivasta kuiva-ainepitoisuudesta. Lisäksi hyvä tavoite on, että eläimet voisivat mahdollisuuksien mukaan siirtyä osastolta toiselle pienissä ryhmissä tai vähintään pareittain.

Umpiosaston viilentäminen on tärkeää syöntikyvyn ylläpitämisen kannalta. Umpilehmän kärsimä lämpöstressi saattaa myös alentaa vielä kohdussa olevan lehmävasikan tuotospotentiaalia huomattavan paljon.

Sorkat kuntoon

Sorkat on syytä hoitaa kuntoon ennen umpikautta. Ontuvien lehmien syönti on heikompaa läpi umpikauden. Sorkkien kuntoon kannattaa panostaa myös ruokinnallisesti. Kun orgaaniset hivenaineet on lisätty umpikauden ruokintaan, on sillä positiivinen vaikutus sorkkien kestävyyteen lypsykaudella. Orgaanisten hivenaineiden käytöllä umpikaudella on onnistuttu vähentämään valkoviivan repeymiä ja sorkan pohjan vertymiä lypsykauden alussa.

Kivennäistasapaino kuntoon

Poikimahalvauksen ennaltaehkäisemisessä ruokinnan kivennäistasapainolla on iso merkitys. Erityisesti kalsiumaineenvaihdunnassa tapahtuu suuri mullistus maidontuotannon alkaessa. Kalsiumaineenvaihduntaa tukevilla anionisilla HyPo-kivennäisillä ja kalsiumia sitovalla X-Zelitillä voi vähentää poikimahalvauksen riskiä.

Umpi-Melli HyPo Lantmännen Agro verkkokaupastaUmpi-Melli HyPo Lantmännen Agro verkkokaupasta

Umpi-Melli HyPo täyskivennäinen

  • sisältää anionisuoloja
  • alentaa poikimahalvausriskiä
  • orgaanisia hivenaineita: Zn, Cu, Mn ja Se
  • biotiinia sorkille
  • erittäin korkea E-vitamiinitaso
X-Zelit umpikauden erikoistuote Lantmännen Agro verkkokaupastaX-Zelit umpikauden erikoistuote Lantmännen Agro verkkokaupasta

X-Zelit umpikauden erikoistuote

  • kalsiumin aineenvaihdunta tehostuu
  • riski poikimahalvaukseen pienenee
  • vaikuttaa positiivisesti maitotuotokseen
  • kulutus yhteensä 7 kg per lehmä
  • annostus lopetetaan heti poikimisen jälkeen

Vastustuskyky kuntoon

Siirtymäkauden onnistumista voi tukea myös valitsemalla rehustukseen vastustuskykyä ylläpitäviä rehuaineita ja huolehtimalla riittävästä E-vitamiinin ja seleenin saannista. Umpi-Maiturin sisältämällä Safe-fermentaatiovalmisteella on onnistuttu hillitsemään riskilehmien poikima-ajankohdan piilevää tulehdusta ja vähentämään poikima-ajankohtaan liittyvien ongelmia. Safe-fermentaatiovalmisteella, riittävällä E-vitamiinin ja seleenin saannilla on tutkimusten mukaan myös positiivinen vaikutus utareterveyteen. Seleenin ja E-vitamiinin saanti vaikuttaa myös jälkeisten kiinnijäämisen riskiin. Myös riittävä valkuaisen saanti on tärkeää vastustuskyvyn ylläpitämiseksi.

Umpi-Maituri umpikauden rehu Lantmännen Agro verkkokaupastaUmpi-Maituri umpikauden rehu Lantmännen Agro verkkokaupasta

Umpi-Maituri

  • sisältää Safe-fermentaatiovalmisteen
  • aktivoi poikivan kalsiumaineenvaihduntaa
  • valmistaa pötsiä lypsykauden ruokintaan
  • mukana orgaaniset hivenet (Cu, Mn, Sn ja Se)
Vita-Melli Se-E vitamiinilisä Lantmännen Agro verkkokaupastaVita-Melli Se-E vitamiinilisä Lantmännen Agro verkkokaupasta

Vita-Melli Se-E vitamiinilisä

  • erittäin korkea E-vitamiinitaso
  • kaikki seleeni orgaanista
  • edistää vastustuskykyä
  • vähentää tulehdusriskiä
  • uuden / tuoresäilötyn viljan oheen

Muistilista umpikaudelle

  • Vältä loppulypsykauden lihominen
  • Ylläpidä hyvä syönti läpi umpikauden
  • Panosta sorkkaterveyteen
  • Varmista ruokintapöytätilan riittävyys
  • Vältä stressiä, älä tee liian usein muutoksia
  • Muista tarvittaessa viilennys, vältä lämpöstressiä
  • Huolehti oikeasta kivennäistasapainosta, vältä runsaasti kaliumia sisältävää säilörehua
  • Muista riittävä vitamiinitäydennys, tue vastustuskykyä 

Ruokinnan tavoitearvot umpikaudelle 

  • Energiataso <10 MJ/kg ka
  • Valkuainen 12-14 % ka, hiehot 14-15 % ka
  • Tärkkelystä 5-12 % ka
  • Umpikivennäinen 1,3-1,5 % ka:sta

Tutustu umpikauden rehutuotteisiin:

Lue lisää umpikauden ruokinnasta artikkeleistamme:

Kivennäisten riittävä saanti heijastuu moniin elimistön toimintoihin, ja sitä kautta lehmän tuotokseen, terveyteen sekä hedelmällisyyteen. Karkearehuista otettu kivennäisanalyysi mahdollistaa perusrehujen parhaan kivennäistäydennyksen. 

Lue artikkeli

Umpikauden ruokinnan tasapaino on avain onnistuneeseen lypsykauden alkuun. Poikimahalvauksen ennaltaehkäisemisessä ruokinnan kivennäistasapainolla on iso merkitys. 

Lue artikkeli

Uusi Umpi-Maituri on kokonaisvaltainen ratkaisu umpilehmien ruokintaan. Rehu sisältää tarkoin tutkittua Safe-fermentaatiovalmistetta, joka tukee siirtymäkauden sujuvuutta. 

Lue artikkeli

Haluatko tarjouksen tai lisää tietoa umpikauden ruokinnasta ja tuotteistamme?